Hinnasto

Beauty

Kasvohoidot

Exuviance on ihotautilääkäreiden kehittämä tehokas kasvohoitosarja. Lue sarjasta ja Exuviance hoidoista lisää täältä.

Perinteisen kasvohoidon ystävälle. Hoito toteutetaan ihotyypin mukaisilla tuotteilla ja siihen kuuluu joko mekaaninen puhdistus tai hieronta. Sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti nuorelle iholle.

Ainutlaatuinen ja jäljittelemätön DMK-entsyymiterapia soveltuu kaikenlaisille ihoille ja kaikkiin iho-oireisiin. Parantaa ihon toimintaa aktivoimalla ihon omat entsyymit, jonka ansiosta saavutetaan pitkäaikaisia ja hämmästyttävän hyviä tuloksia. Uniikki hoitomenetelmä kuntouttaa ihosi toimimaan jälleen nuoren ja terveen ihon tavoin. Verenkierto tehostuu ja hapensaanti sekä lymfan toiminta paranee. Kuollut ihosolukko, myrkyt ja vapaat radikaalit poistuvat. Solujen toiminta ja kollageenin tuotanto aktivoituu – ihosta tulee kiinteä, tasainen ja kaunis. Se suorastaan hehkuu terveyttä! Tulokset ovat pitkäkestoisia, sillä ihosi vahvistuu sisältäpäin! Mikään muu hoito maailmassa ei tuota samanlaista vaikutusta.

Koneellisessa mikroneulaushoidossa ihoon tehdään pieniä mikro-aukkoja, joiden avulla saadaan vietyä vaikuttavien aineiden aktiiviset ainesosat syvälle ihokudokseen. Hoidolla aktivoidaan ihon uusiutumista ja nuorentumista. Hoitoon sisältyy myös happokuorinta.

Ihoa virkistävä kasvohoito. Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, kasvojen kuorinta, kasvovesi, seerumi, sheet mask, huulinaamio, quasha-rullalla kasvohieronta sekä loppuvoiteet kasvoille ja huulille. Frudian tuotteissa on herkulliset tuoksut. Hoito sopii erinomaisesti myös nuorille.

Hemmotteleva, kosteuttava ja lämmittävä parafiini kasvohoito. Sopii erityisesti kuivalle iholle.

Sisältää alkupuhdistuksen, happokuorintanaamion, tehokapselin ja hieronnan sekä loppuvoiteen. Tehokapselin ja hieronnan sijaan voi valita myös ihonpuhdistuksen ja extra naamion.

Miehille myös oma Ecooking MEN kasvohoito.

Ylellinen Gold -kasvohoito on kosteuttava, kiinteyttävä ja hehkua antava anti-age -hoito.

Hoitoon sisältyy:
– rentouttava alkupuhdistus shampanja puhdistusemulsiolla ja kasvovedellä

– hellävarainen kuorinta helmiäisuutetta ja shampanjaa sisältävällä kuorinta-aineella

– tehokas helmiäisuutetta ja kultahiukkasia sisältävä erikoisnaamio

– antioksidanttiset, ravitsevat eye padsit häivyttämään ikääntymisen merkkejä ja suojaamaan niitä vastaan

– kosteuttavaa hyaluronhappoa sisältävät ja kiinteyttävät kultaseerumit kasvoille ja silmänympäryksille

– kulta-kaviaari hoitovoide, joka palauttaa iholle hehkun, kiinteyttää ja kosteuttaa tehokkaasti

Suosittelemme varaamaan hoidon yhteyteen kosteuttavan ja rentouttavan hieronnan kasvoille ja decolteelle lisäpalveluista. 

Kynnet

Basic- / Pro- / Premium-taso

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen. 

Basic- / Pro- / Premium-taso

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen. 

Basic- / Pro- / Premium-taso.

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen. Uusi geelaus ja huolto on samanhintainen.

Basic- / Pro- / Premium-taso.

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen.

Basic- / Pro- / Premium-taso.

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen.

Basic- / Pro- / Premium-taso.

Yksi väri koko kynnellä, koristelut veloitetaan erikseen.

Yksittäisen kynnen korjaus (ei huollon yhteydessä)

Extra-veloitus huoltohintaan, kun huoltoväli on yli 5 viikkoa. 

Venäläinen manteli, stiletto yms.

Basic- ja Pro- / Premium-taso

Sisältää IBX hoidon ja manikyyrin. Geelilakkauksen / geelauksen poisto -10,-

Ripset

 Lashlift –kestotaivutuksella saadaan luonnonripsistä pitkät ja näyttävät. Taivutus kestää ripsissä 6 – 8 viikkoa ja on hellävaraisempi kuin kotona käytettävä mekaaninen taivuttaja. Kestotaivutus eroaa ripsipermanentista siinä, että luonnonripset taivutetaan aivan ripsien tyvestä, jolloin lopputuloksesta tulee katsettava avaava ja ripset näyttävät pidemmiltä. Lashlift sopii useimmiten, vaikka olisitkin allergisoitunut ripsiliimalle.

Lashliftin hintaan sisältyy yläripsien kestovärjäys. Alaripset on mahdollista värjätä lashliftin yhteydessä lisämaksusta. 

Lashlift -ripsien kestotaivutus ja kulmien värjäys sekä muotoilu vahalla. Lashliftiin sisältyy yläripsien värjäys. 

Lashlift -ripsien kestotaivutus ja browlift -kulmien laminointi. Pakettiin sisältyy yläripsien sekä kulmien värjäys. 

Basic- / Pro- / Premium-taso

Kouluttajalisä Premium-tasoon +10,-

Basic- / Pro- / Premium-taso

Kouluttajalisä Premium-tasoon +10,-

Basic- / Pro- / Premium-taso

Kouluttajalisä Premium-tasoon +10,-

Basic- / Pro- / Premium-taso

Kouluttajalisä Premium-tasoon +10,-

Tuuheat omat ripset tai volyymiripsistä tehdään viuhkoilla tuuheat.

Lisämaksu huollossa, kun ripsiä puuttuu yli 70%.

Lisämaksu klassisissa kun huoltoväli yli 4 viikkoa.

Lisämaksu volyymiripsissä kun huoltoväli yli 5 viikkoa.

Ylä- ja alaripsien kestovärjäys.

Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien muotoilu vahalla ja nyppien.

Kulmat

Kulmakarvojen laminointi Inlei Brow Bomber tuotteilla. Hoitava seerumi viimeistelee palvelun. Lue lisää browliftistä täältä.

Uudet microblading-kulmat, sisältää ensimmäisen vahvistuksen. Lue lisää microbladingista täältä.

Shadow-tekniikalla tehdyt kestopigmentointikulmat, sisältää ensimmäisen vahvistuksen. Lue lisää pigmentoinnista täältä.

Microblading / shadow-kulmien vuosivahvistus meillä tehtyihin kulmiin. Muualla tehdyt kulmat uusien hinnalla. 

Jos tarvitset toisen vahvistuksen hintaan kuuluvan vahvistuksen lisäksi.

Kulmien muotoilu vahalla ja nyppien.

Kulmien kestovärjäys ja muotoilu vahalla ja nyppien.

Kestoväri kulmiin ja ripsiin sekä kulmien muotoilu vahalla ja nyppien.

Mini Spa Moment

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Honey Chillax hoidossa saat kuivaharjauksen selkääsi ja ylellisen Gold hunaja selkähieronnan. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 30min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Choco Relax hoidossa saat ihanan kahvikuorinnan selkääsi ja ylellisen suklaa selkähieronnan. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 45min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Face Chillax hoidossa saat verenkiertoa vilkastuttavan ja mieltä rentouttavan hieronnan kasvoille, hartioille, niskaan ja decolteelle. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 20min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Face Relax hoidossa saat verenkiertoa vilkastuttavan ja mieltä rentouttavan hieronnan kasvoille, hartioille, niskaan ja decolteelle. Hieronnan jälkeen kasvoille laitetaan virkistävä kasvonaamio. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 30min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Foot Chillax hoidossa saat virkistävän ja palauttavan hieronnan säärille ja jalkapohjiin. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 20min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Foot Relax hoito alkaa merisuolajalkakylvyllä, jonka jälkeen saat miellyttävän kuorinnan jaloillesi. Hoidon kruunaa rentouttava pitkä jalkahieronta. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 45min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Spa-pedikyyri hoito alkaa merisuolajalkakylvyllä, jonka jälkeen varpaankyntesi lyhennetään ja viilataan, kynsinauhat hoidetaan ja saat valita mieleisen sävyn pikageelilakkavalikoimasta. Lopuksi jaloillesi levitetään virkistävä voide. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 45min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tunnelmasta tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Heavenly Hands käsihoidossa saat lämmittävän ja syväkosteuttavan parafiinin käsillesi tunnelmallisessa miljöössä. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 20min

Mini Spa Moment palvelut ovat lyhyitä hemmottelupalveluita nopeaan ja edulliseen virkistäytymiseen ja rentoutumiseen tinkimättä. Saavuthan palveluun täsmällisesti ja ilman kiirettä, jotta pääset heti rentoutumaan. Varaathan myös palautumiseen kiireettömän ajan.

Mini Spa – Heavenly Hands & Massage käsihoidossa saat lämmittävän ja syväkosteuttavan parafiinin käsillesi tunnelmallisessa miljöössä, jonka jälkeen kätesi saavat extra rentoutuksen ihanalla käsihieronnalla. Hoitohuoneessa on rauhallinen spa-tunnelma kynttilöineen ja musiikkeineen.

Hoidon kesto 30min

Hieronta

Tämän palvelun voit maksaa Epassin hyvinvointiedulla tai Smartumin hierontaedulla.

Klassinen hieronta päin makuulta keskittyen selkään ja jalkoihin.

Tämän palvelun voit maksaa Epassin hyvinvointiedulla tai Smartumin hierontaedulla.

Klassinen hieronta, jossa pääpaino päin makuulta selässä ja jaloissa, loppurentoutus selin makuulla.

Tämän palvelun voit maksaa Epassin hyvinvointiedulla tai Smartumin hierontaedulla.

Klassinen kokovartalon hieronta, lopuksi vielä erityisesti jalkapohjiin keskittyen.

Aromahieronnassa käytetään kehoa ja mieltä rentouttavia eteerisiä öljyjä sekä kevyitä sivelyhierontaliikkeitä, jotka vilkastuttavat verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.

Tämä hoito sopii erityisesti sinulle, joka kaipaat vapautusta stressistä ja haluat erittäin syvärentouttavan hoitokokemuksen. Valittavanasi on neljä eri tuoksuista eteeristä öljyä ja voit valita niistä mieleisesi.

Aromahieronnassa käydään läpi koko vartalo. Hoidon kesto 75min.

Bambuhieronta toteutetaan eri pituisilla ja kokoisilla öljytyillä bambukepeillä rullaten, painellen ja venyttäen lihaksia. Bambukeppihieronta sopii erityisesti sinulle, joka haluat että hieronta saa hieman tuntua. Bambukeppihieronnassa käydään läpi koko vartalo.

45 minuutin kokovartalohieronta kultahippuja sisältävällä hierontahunajalla. 

45 minuutin hemmotteleva hieronta hierontasuklaalla. Kaikkia aisteja hemmotteleva kokovartalon hieronta.

Erittäin rentouttava ja stressiä ja kireyksiä poistava intialainen päähieronta. Hoidon aikana käsitellään hartioita, niskaa, päätä sekä hieman kasvoja – päähän ensisijaisesti keskittyen.

Hoidon kesto n. 35-45min ja hoito toteutetaan istuen. Tulethan hoitoon puhtailla hiuksilla.

Lämpimillä kivillä lämmitetään ensin lihakset, jonka jälkeen kivillä käydään kevyin hierontaliikkein läpi koko vartalo. Hoidon kesto 60min.

90 minuutin kuumakivihieronta yhdistettynä klassiseen hierontaan. Lämmittävä, rentouttava ja hemmotteleva.

Vartalohoidot

Choco relax vartalohoito on must have hoito piristämään kehoa ja mieltä kaamoksen keskellä.

Hoito alkaa käsien kuorinnalla ja hieronnalla, jonka jälkeen siirrytään selän kuorintaan. Kuorinta-aineena on miellyttävä kahvikuorinta. Hoito huipentuu ylelliseen selän ja hartioiden suklaahierontaan. Kahvin ja suklaan herkulliset tuoksut ja kynttilöiden luoma tunnelma valtaavat koko hoitohuoneen.

Hoidon kesto 60 min. 

Hoito alkaa käsiparafiinilla, jonka jälkeen saat kuivaharjauksen selkääsi. Hoito huipentuu selän hunajahierontaan.

Hoidon kesto 45 min.

Lämpimillä kivillä lämmitetään ensin lihakset, jonka jälkeen kivillä käydään kevyin hierontaliikkein läpi koko vartalo. 

Hoidon kesto 60min.

Heleän ihon saavuttamiseksi on syytä tehdä vartalolle tehokas kuorinta. JB Body Glow -kausivartalohoito tuo vartalolle upean hehkun ja silkkisen tunteen.

Suositellaan tekemään noin viikko ennen auringossa oleskelua.

Jalka- & käsihoidot

Tämän palvelun voit maksaa Epassin hyvinvointiedulla. Hoito alkaa jalkakylvyllä, jonka jälkeen tehdään pedikyyri, poistetaan kovettumat ja imeytetään hoitovoide.

Tämän palvelun voit maksaa Epassin hyvinvointiedulla. Perinteinen jalkahoito. Deluxe jalkahoitoon sisältyy jalkojen kylvetys, kevyt kovettumien poisto raspilla ja / tai poralla, kynsien lyhennys ja viilaus, kynsinauhojen siistiminen sekä hoitovoiteen imeytys hieroen. Huom. hoidamme vain terveitä jalkoja.

Perinteisen ja hemmottelevan jalkahoidon yhdistelmä. Luxury jalkahoitoon sisältyy merisuolakylpy, jalkojen kuorinta, kevyt kovettumien poisto raspilla ja / tai poralla, kynsien lyhennys ja viilaus, kynsinauhojen siistiminen, naamio sekä hieronta. Huom. hoidamme vain terveitä jalkoja.

Hemmottele käsiäsi virkistävällä spa-käsihoidolla. Hoito alkaa kynsien viilauksella ja ylellisellä käsikylvyllä, joka sisältää kuolleen meren suolaa sekä ravitsevia laventeli-, piparminttu-, viherminttu- ja salviaöljyjä. Kylvyn jälkeen hoito jatkuu hellävaraisella ja tehokkaalla kuorinnalla sekä kynsinauhojen käsittelyllä. Käsihoito viimeistellään rentouttavalla käsihieronnalla ja käsien kosteutuksella.

Hemmottele käsiäsi virkistävällä spa-käsihoidolla ja lakkauksella. Hoito alkaa kynsien viilauksella ja ylellisellä käsikylvyllä, joka sisältää kuolleen meren suolaa sekä ravitsevia laventeli-, piparminttu-, viherminttu- ja salviaöljyjä. Kylvyn jälkeen hoito jatkuu hellävaraisella ja tehokkaalla kuorinnalla sekä kynsinauhojen käsittelyllä. Käsihoito viimeistellään rentouttavalla käsihieronnalla, käsien kosteutuksella sekä kynsilakkauksella.
Hemmottele käsiäsi virkistävällä spa-käsihoidolla ja lakkauksella. Hoito alkaa kynsien viilauksella ja ylellisellä käsikylvyllä, joka sisältää kuolleen meren suolaa sekä ravitsevia laventeli-, piparminttu-, viherminttu- ja salviaöljyjä. Kylvyn jälkeen hoito jatkuu hellävaraisella ja tehokkaalla kuorinnalla sekä kynsinauhojen käsittelyllä. Käsihoito viimeistellään rentouttavalla käsihieronnalla, käsien kosteutuksella sekä geelilakkauksella.

Suihkurusketus

Koko vartalon suihkurusketus Vita Liberatan rusketusnesteellä. 

Karvanpoisto

Vahaus / sokerointi. Vahauksessa lisänä kaulan vahaus.

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Hinta määräytyy työmäärän mukaan.

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Vahaus / sokerointi

Huoltoväli max 5 viikkoa. Hinta määräytyy työmäärän mukaan.

* Palvelun voi maksaa Epassin hyvinvointisaldolla
** Palvelun voi maksaa Epassin hyvinvointisaldolla ja Smartumin hierontaedulla

Hair

Vaalennukset & raidoitukset

Hiukset raidoitetaan kauttaaltaan vaalennuksella ja sävytetään. Brazilian Bond Builder hoito vaalennuksen yhteydessä sisältyy hintaan.

Lyhyet hiukset – niskahiukset leukalinjan yläpuolella.

Keskipitkät hiukset – hiukset olkapäiden yläpuolella.

Pitkät hiukset – hiukset lapaluiden yläpuolella.

Extrapitkät hiukset – hiukset lapaluiden alapuolella.

Tyven (max 2cm) esivaalennus ja sävytys sekä hiustenleikkaus.
 

Lyhyet hiukset – niskahiukset leukalinjan yläpuolella.

Keskipitkät hiukset – hiukset olkapäiden yläpuolella.

Pitkät & extrapitkät hiukset – hiukset lapaluiden yläpuolella / alapuolella.

Suuremmat värimuutokset.

Värjäykset

Tummille hiuksille. Tyviväri (enintään 3 cm) ja leikkaus. Ei koske esivaalennusta vaativia värjäyksiä. Sisältää pesun.

Hiusten värjäys yhdellä värillä ja leikkaus, sisältää pesun.

Lyhyet hiukset – niskahiukset leukalinjan yläpuolella

Keskipitkät hiukset – hiukset olkapäiden yläpuolella

Pitkät hiukset – hiukset lapaluiden yläpuolella

Extrapitkät hiukset – hiukset lapaluiden alapuolella

Lisämaksu värjäyksen yhteydessä, jos hiuksiin tulee monisävyvärjäys.

Leikkaukset

Hiusten siistiminen tai samaan malliin leikkaus. Sisältää pesun.

Hiusten leikkaus uuteen malliin tarkoittaen, että hiuksiin tehdään merkittävä muutos. Esimerkiksi pitkät hiukset leikataan lyhyeksi polkaksi. Sisältää pesun.

Hiushoidot

Toisen palvelun yhteydessä.

Asiakkailtamme

Miia T.
Read More
Asiantuntevaa ja mutkatonta hoitoa. Hyvät kotihoito-ohjeet. Ehdottomasti tulen uudelleen! (Deluxe happohoito)
Juuli E.
Read More
Mieletön ammattilainen joka kertoi kokoajan mitä tekee, miksi ja millä voin itse ylläpitää jatkossa kasvojeni hyvää kuntoa. Ihanan rauhallinen tunnelma hoitohuoneessa Viimeisenä, upea lopputulos ja voin ylpeänä kehua saamaani hoitoa muillekkin. Kiitos todella paljon. (Luxury happohoito)
Tuula U.
Read More
Mikroneulaus
Tuija U.
Read More
Venla on kyllä todella huikea ammattilainen! Sain upeat ripset ja mahtavan kasvohoidon! Myös tietotaito on hänellä kohdallaan eikä panttaa tietoa itsellään vaan jakaa sen myös asiakkaalle. Kiitos!!! (Deluxe happohoito)
Anna A.
Read More
Ecooking kasvohoito
Riina M.
Read More
Mikroneulaus
Previous
Next